top of page
Search
  • Writer's picturesaarahuhtasaari

Psykopaatit vallan kahvassa

"Kaikki psykopaatit eivät istu vankilassa – vaan osa heistä istuu johtokunnan huoneissa." –Robert Hare (vankilapsykologi)


Robert Haren arvion mukaan psykopaatteja on noin 1% maailman väestöstä. Ottaen huomioon, että psykopaatit ovat marginaalinen vähemmistö maailman väestöstä, ovat he kuitenkin lukumääränsä nähden hyvin edustettuina erilaisissa johtotehtävissä ja politiikan maailmassa. Poliitikot ja johtoasemissa olevat henkilöt jakavat samoja luonteenpiirteitä ja useita samanlaisia ominaisuuksia, jotka ovat yleisiä psykopaattien keskuudessa. Nämä psykopaattiset ominaisuudet (kuten esimerkiksi kilpailunhaluisuus, hyvä stressinsietokyky, pelottomuus) saattavat auttaa henkilöitä etenemään työurallaan ja useat erilaiset psykopaattiset käyttäytymismallit ovat hyödyllisiä toimiessa niin julkisuuden henkilönä kuin tietyissä ammateissa.


Alla mainittu muutamia ominaisuuksia:

Pinnallinen viehätysvoima. Useimmat poliitikot ovat karismaattisia, pinnallisia ja lipeviä. He ovat usein sanavalmiita ja heillä on paljon ulkoista viehätysvoimaa.

Vahvalta vaikuttava omanarvontunto. Moni poliitikko vaikuttaa omaavan korkean itsetunnon. Hyvän itsetunnon lisäksi moni heistä ajattelee olevansa ylivoimainen muihin nähden. On helppo nähdä, miksi poliittinen valta vetää psykopaatteja puoleensa, koska se antaa heille mahdollisuuden elää ylivertaisuuden harhassaan toisiin nähden.

Patologinen valehtelu & petkuttaminen. On yleisesti tiedossa, että poliitikot valehtelevat tai kertovat niin sanottua muunneltua totuutta. Poliitikoilla ei usein ole ollenkaan kiinnostusta totuuteen, varsinkaan jos se on ristiriidassa heidän ennakkoluulojensa ja odotustensa kanssa. Itse asiassa tietyissä tilanteissa poliitikot jopa kieltävät totuuden olemassaolon. He valehtelevat, liioittelevat, kieltävät, ja hämärtävät totuutta erityisesti asioissa, joissa on kyse heidän omasta tai puolueen edusta. Valehtelun kautta he myös pyrkivät saavuttamaan tavoittelemansa päämäärät. Poliitikot valehtelevat myös yrittäessään rationalisoida toimintaansa joko itselleen tai muille. Vaalilupaukset ovat tunnetusti vain sanahelinää ja lähes välittömästi vaalien jälkeen alkaa peruuttelu ja takinkääntö. Viime vaalien näkyvämpiä valheita oli juuri niin sanottu “Vappusatanen”, joka vaihtui kympiksi.

Manipulointi. Poliitikot teeskentelevät, ovat petollisia, itsekkäitä, häikäilemättömiä sekä manipuloivia. Mediakysymyksissä poliitikot pelottelevat, manipuloivat ja syyllistävät kansalaisia usein väärillä perusteilla, erinäisten kampanjoiden motivoimina. Lisäksi he käyttävät harhaanjohtavia mantroja kuten “Nyt on pakko“, “Hei, me tienataan tällä“, “Monikulttuurisuus on rikkaus“. Lause “älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon“ kiteyttää varsin osuvasti poliitikon ajatusmaailmaa ja toimintaa.

Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen. Katumuksen puute. Kylmä ja laskelmallinen asenne toisia kohtaan. Milloin olet kuullut poliitikon sanovan “olen pahoillani”, “tein virheen”, “anteeksi, olin väärässä”, ai et muista, en minäkään.

Tunteiden pinnallisuus. Poliitikolla harvoin on empatiaa tavallisille ihmisille. He ovat kyllä erittäin taitava käyttämään viehätysvoimaansa ja taitojaan saadakseen näyttämään siltä, että he välittäisivät muista ihmisistä, mutta lähemmin tarkasteltuna, on vaikea löytää todisteita siitä, että he aidosti välittäisivät.

Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen. Useammat poliitikot vaikuttavat häikäilemättömiltä ja armottomilta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tietyillä psykopaattisilla ominaisuuksilla kuten kovuudella, tunteettomuudella ja empatian puutteella on tiettyjä etuja, jotka sopivat ja ovat käytännöllisiä heidän ammatissaan. Poliitikot joutuvat tekemään säälimättömiä päätöksiä, joihin herkkä ihminen ei välttämättä pystyisi.

Heikko käyttäytymisen kontrolli. Poliitikot ovat kärsimättömiä, he vaativat toimia saman tien, ottamatta lainkaan huomioon toimiensa seuraamukset. Hyvänä esimerkkinä tästä on ilmastohysteriasta ja ilmastopropagandasta syntynyt, jo aikaisemmin mainittu “nyt on pakko” –hokema. Poliitikot vaativat kunnianhimoisia yksittäisiä ilmastotoimia, joista osa kuitenkin aiheuttaa ympäristölle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen. Poliitikon työ ei perustu pitkän aikavälin tavoitteisiin, Suomessa kansanedustajat valitaan uudelle vaalikaudelle joka neljäs vuosi. Aika usein poliitikon tavoite on tehdä itsestään tässä ajassa riittävän näkyvä, kuuluisa, vaikutusvaltainen ja suosittu, jotta ihmiset äänestäisivät heitä myös seuraavissa vaaleissa.

Impulsiivisuus. Poliitikot ovat arvaamattomia, ennen vaaleja he saattavat kannattaa ja tukea jotain asiaa, mutta vaalien jälkeen eivät enää tuekaan. Viime vaaleissa SDP lupasi nostaa hoitajamitoituksen 0,7:ään, mutta tämän toteutuminen siirtyy ensi vaalikauteen, koska rahaa ei ole. Lisäksi poliitikot tekevät välillä riskialttiita ratkaisuja ja julistuksia, muun muassa vuonna 2015 tapahtunut kutsuhuuto silloisen Suomen pääministerin puolesta antaa kotinsa turvapaikanhakijoille.

Vastuuttomuus & kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä. Poliitikot eivät ota vastuuta. He usein peittävät väärinkäytöksensä ja/tai syyttävät jotakin toista tai ulkopuolisia tekijöitä. Syyllinen löytyy ulkopuolelta, ei koskaan poliitikosta itsestään.

Edellä mainitut ominaisuudet löytyvät Haren psykopatian piirrelistasta (ks. alla)

Piirrelista psykopatian diagnosoimiseksi. Haren 20-kohtainen piirreluettelo:

1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima

2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto

3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen

4. Patologinen valehtelu

5. Petkuttaminen ja manipulointi

6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen

7. Tunteiden pinnallisuus

8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen

9. Loismainen elämäntyyli

10. Heikko käyttäytymisen kontrolli

11. Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)

12. Varhaiset käyttäytymisongelmat

13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen

14. Impulsiivisuus

15. Vastuuttomuus

16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä

17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita

18. Nuorisorikollisuus

19. Ehdonalaisen vapauden peruutus

20. Monipuolinen rikollisuus


Pohdintaa

Aivan liian monella nykypäivän poliitikolla näyttäisi olevan Haren piirrelistalta ainakin kaksi tai useampi piirre. Erityisesti piirteet kuten ylimielisyys, petollisuus, epärehellisyys, empatian puute, vastuun laiminlyöminen, katumuksen puute, piittaamattomuus, kärsimättömyys, arvaamattomuus ja epäluotettavuus ovat poliitikoilla usein korostetusti edustettuina. Tulee kuitenkin huomioida, että psykopaattisia ominaisuuksia voi löytyä keneltä tahansa, ja pelkästään niiden havainnoiminen ei mahdollista luotettavan lääketieteellisen diagnoosin tekemiseen, ja muutamat ominaisuudet yksistään ei tee kenestäkään psykopaattia.

Poliitikot eivät ole ainoita, joilta edellä mainittuja piirteitä löytyy. Nämä piirteet ovat myös selkeästi havainnollistettavissa niin tiedotusvälineiden, valtion virkamiehien, monien tutkijoiden sekä eri yritysten tahoilta. Valhe ja petos rehottaa, vastuuta ei kanneta ja piittaamattomuus kukoistaa. Psykopaattiset ominaisuudet ovat enemmänkin normi kuin poikkeus nyky-yhteiskunnassa. Ne eivät ainoastaan ole yleisiä, vaan niistä jopa palkitaan.

Yhteiskunta voi huonosti, päätöksiä ajetaan kyseenalaisin keinoin ja vähintäänkin arveluttavalta “arvopohjalta“. Tämä luo optimaalisen ympäristön psykopaattisten ominaisuuksien kukoistukselle. Rehellisyys, suoraselkäisyys ja empatia ovat osa katoavaa kansanperinnettä. Nykyinen poliittinen järjestelmä ajaa, koulii ja muokkaa kaikesta kompromisseja, myös jäsentensä arvoista ja etiikasta. Hyvät aikeet, idealistinen sielunpalo sekä usko yksilön voimaan muuttaa asioita eivät kanna päivän politiikassa pitkälle.


Blogin kirjoittajalla ei ole tapana nimitellä henkilöitä psykopaateiksi, vaan jättää yksilötason analyysin alan ammattilaisten tehtäväksi.


Huom. Psykopatia ja antisosiaalinen persoonallisuushäiriö (APD) ovat kaksi erillistä kokonaisuutta, vaikka ne ovat päällekkäisiä jossakin määrin. Kaikilla psykopatiaa sairastavilla henkilöillä on ADP, mutta kaikki APD:tä sairastavia ei diagnosoida psykopaateiksi. Psykopaattinen diagnoosi heijastaa vakavampaa häiriötä kuin APD. Haren arvion mukaan noin 1 % väestöstä on psykopaatteja.


Lisää aiheesta:


Lähteet:

Lilienfeld, S.O. & Waldman, I.D. & Landfield, K. & Watts, A.L. & Rubenzer, S. & Faschingbauer, T.R. (2012). Fearless Dominance and the U.S. Presidency: Implications of Psychopathic Personality Traits for Successful and Unsuccessful Political Leadership. Saatavilla: http://differentialclub.wdfiles.com/local--files/dominance/Lilienfeld_dominance_JPSP_2012.pdf

Murphy, R. (2018). Psychopathy by U.S. State. SSRN. Saatavilla: https://ssrn.com/abstract=3185182

Preston, O.C. & Anestis, C. (2018). Psychopathic traits and politics: Examining affiliation, support of political issues, and the role of empathy. Personality and individual Differences. Volume 131, pages 142-148. Saatavilla: https://doi.org/10.1016/j.paid.2018.04.034

Scientific American (2012). What psychopaths teach us about how to succeed. Saatavilla: https://www.scientificamerican.com/article/what-psychopaths-teach-us-about-how-to-succeed/

Wikipedia. Psychopathy Checklist. Saatavilla: https://en.wikipedia.org/wiki/Psychopathy_Checklist

Wikipedia. Psykopatia. Saatavilla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykopatia

194 views0 comments

Recent Posts

See All

Ihmismielen ihmettelyä

Valitut palat huhtikuulta: mm. Ylen tiedonvälityksen huippua, hallituksen yleistä sekoilua sekä mikä tässä kuussa oli rasistista. @youtube

Post: Blog2_Post
bottom of page